Parontalli


Ylös
Misu
Calibra
Elsa
Barkdepot Balvenie
Smells Like Tom Collins
Pyräkkä Ninni
Leevi

Misu, suomenhevonen, s. 9.6.1998 - 20.1.2017, punarautias, siitostamma, säkä 156cm



Sukuposti
Misu varsoi oriista Lastun Leka reippaan tammavarsan Paron Lyyli 9.6-16. Lastun Lekasta on myös kantakirjaori Hessin Leevi (mm 16.5.2015 Prix de Suomen Hippos III A:4 Hyvinkäällä 2/22 ja voitti 17.5.2015 II B:n Kotkassa). Misu on nuorena tehnyt hienon uran aina kansallisella tasolla asti sijoittuen Kerstin Nybergin kanssa kouluratsastuksessa III A tasolla. Tapiola -kasvattajakilpailussa kouluratsastuksessa sijoittui toiseksi. Sijoittunut 5 v laatuarvostelussa toiseksi ja palkittiin ikäluokkansa parhaasta rakenteesta I palkinnolla. Misu on palkittu valtakunnallisessa suomenratsujen ja pienhevosten näyttelyssä rakenteestaan I palkinnolla kahdesti. Misu on kilpahevosen taustastaan huolimatta todella hyväluenteinen aloittelijankin ratsastettavissa kentällä ja maastossa ei pelkää autoja. Kiltti ja toimiva sekä rauhallinen.

Misu on joka kesä, kun siitä on varsaa yritetty tullut kantavaksi ja varsonut seuraavana vuonna ongelmitta. Misu on ollut hyvä emä varsoilleen. Misun ensimmäinen varsa Tähti Taival sijoittui 4 vuotias laatuarvostelussa toiseksi. Misun isä on Rysykkä joka menestyi suomenhevosten mestaruuksissa: kouluratsastus -95 III ja -96 II sekä kenttäratsastus -95 II, -96 I ja -97 I. Emänisä Kelmi oli seitsemänkertainen suomenhevosten kouluratsastuksen mestari ja kerran III. Emälinja menee tammaan Ysti joka löytyy monen menestyneen suomenhevosen sukutaulusta.

Shetlanninponi Calibra s. 11.5.2000 - 6.12.2015



Sukuposti


Koirat



Elsa s. 10.9.2004





Barkdepot Balvenie s. 9.2.2015


Osassa kuvista myös Elsa.



Smells Like Tom Collins s. 3.9.2004-25.2.2015





Pyräkkä Ninni s. 28.12.1998-12.1.2015





Kissa Leevi s. 2009